Kielikurssille?

Eemeli omalla nukkumispaikallaan "valtaistuimella".

Kaikki aiemmat kissani ovat tulleet itäsuomalaisesta keliperheestä ja itsekin lappeenrantalaistaustaisena olen hyvin ymmärtänyt niitä. Nyt on ajoittain tuntunut siltä, että tarvitsisin perehdytystä myös kissankielen länsimurteisiin, etenkin kantahämäläisiin. Eemelillä on viime päivinä ollut nimittäin kovasti asiaa, mutta tolkkua en ole saanut siitä, mitä asiaa. Paras arvailuni on ollut se, E. antaa palautetta uudesta "kissanhiekasta" (ostin sellaisia puupellettejä, jotka on täysin biuohajoavia ja lupausten mukaan peittävät hajut raikkaalla mäntymetsän tuoksulla ja täytyy sanoa, ettei kämpässä tosiaan kissanpissa haise jos ei nyt varsin havumetsäkään).

Jokin aika sitten kokeilin kissoilla valjaita kovin vaatimattomin tuloksin. En ole kuitenkaan aikonut luovuttaa ainakaan Eemelin kanssa, joka kovasti ulos hinkuu. Joku päivä sitten päätin yrittää valjaiden kanssa uudelleen ja alku ei taaskaan näyttänyt lupaavalta. Eemeli ei mielestään kerta kaikkiaan voinut käsittää, miten valjaiden kanssa voisi liikkua. Ääni kellossa muuttui kuitenkin, kun avasin rappukäytävän oven. Eemelin peruspiirteisiin kuuluva uteliaisuus heräsi ja niin sitä mentiin rappukäytävään ja lopulta ulos asti. Voi sitä viiksikarvojen väpätystä, kun kaiken maailman tuoksut löysivät tiensä Eemelin nenään. Kovin kauas pihalle emme menneet, sillä reitti oli joka suunnasta blokattu lumella (ei siis korkeilla kinoksilla, mutta pelkkä ajatus tassujen laittamisesta lumelle tuntui olevan mahdoton). Hetken päästä valjaat saivat taas otteen kissasta ja liikkuminen niiden kanssa tuntui mahdottomalta, oli nimittäin aika palata takaisin sisälle ja se ei tuntunut kissaparalle sopivan lainkaan.

Olen viikon ajan potenut flunssaa ja ollut useamman päivän sen vuoksi töistäkin pois. Tänä aikana on tullut todistettua se, että mitään "tassuterapeutteja" Tahvo ja Eemeli eivät tunnu olevan. Viime perjantai oli flunssan suhteen kauhea päivä. Makasin lähinnä sängyssä ja yskin ja niistin nenää. Ajatuksissa oli, että kissat voisivat tulla siihen viereen lämmittämään ja auttamaan paranemisessa. Ja kissanp****t. Ne tiputtelivat keittiössä tavaroita pöydältä, kaatoivat juoma-astian pitkin keittiön lattiaa ja kun vääntäydyin antamaan niille ruokaa, Tahvo protestoi tarjolla ollutta ruokaa vastaan tekemällä kuoputusliikkeitä ruokakupin vieressä ikään kuin peittäen "syömäkelvotonta" tavaraa maahan. No kerrottakoon heidän puolustuksekseen, että kyllä ne on osannu olla aika terapeuttisiakin, ainakin hetkittäin.

Salskeita nuorukaisia (ja minä)

Ostin pojille matolääkettä (päädyin kokeilemaan Mirrix vet 11,5% -oraalipastaa). Jotta osaan annostella tahnan oikein, piti hankkia myös vaaka kissojen punnitsemista varten. Tuolset olivat seuraavat: Eemeli 4,8 kg ja Tahvo 4,5 kg. Allekirjoittaneesta riittää toteamus, että liikutaan hieman eri lukemissa. Vielä en ole madotusta toteuttanut, mutta kerron sitten aikanaan montako yritystä tarvittiin.

Pojat on kovia ottamaan osaa tekemisiini. Jokin aika sitten yöllä heräsin siihen, että astianpesukone ei pitänyt ääntä (kyllä, luit oikein, heräsin siihen että oli hiljaista). Alitajuntani oli sen verran kartalla, että tajusi, että tiskarin olisi pitänyt pitää ääntä muttei pitänyt. No ei se auttanut muu kuin mennä katsomaan mikä on vikana ja mikäs siinä on astianpesukonetta korjatessa kun on putkimehet "Mario" ja "Luigi" apulaisina. Koneessa oli vain se vikana, että pohjalle pudonnut lusikka tukki vedenpoistoputken.

Äsken puolestaan sain apua veljentytön synttärilahjan paketoinnissa. Tosin paketointia enenmmän poikia taisi kiinnostaa lahjanarurulla, jota edelleen tutkaillaan ihmeissään.

Tänään oli ulkoilupäivä. Sain ystävälliseltä neitokaiselta Arabian Faunattaressa neuvoa hieman erikoisen kissanvaljaan pukemisessa (siis kissalle) ja tänään testailtiin poikien kanssa niitä. Lopputulos: Tahvo piiloutui valjaineen makkarin sängyn alle eikä suostunut liikkumaan minnekään ennen kuin otin valjaat pois. Eemeli taas tunmtui menettävän täysin etutassujen toiminnan. Se ei kertakaikkiaan osannut ottaa askelia valjaiden kanssa. Menimme sitten parvekkeelle Eemelin kanssa (Tahvo ei tunnu välittävän parvekeliikunnasta). Samalla tuli todistettua se mikä oli jo hyvin kyllä tiedossa. Parvekkeeni kaide ei ole riittävän korkea siihen, etteivät kissat hyppäisi sille, kuten kuvasta näkyy. Pitää siis kevään aikana viritellä jokin verkkosysteemi tms. Asunnon omistaja, Helsingin kaupunki, ei valitettavasti ole suosunut pyyntööni saada parvekkeelle lasitus.

Elämä asettuu uomiinsa

Pojat touhuamassa yhdessä lempipaikoistaan.

Jokunen viikko nyt tätä "perheellisen" elämää takana ja tuntuu kuin Tahvo ja Eemeli olis aina asuneet täällä. Tietyt rutiinit toistuvat päivästä toiseen. Eemeli marssii joka aamu ovelle naamalleen "Eiköhän lähetä, työmaa kutsuu"-ilme, joka muuttuu "Häh, miten niin en pääse mukaan?"-ilmeeksi, kun ovi sulkeutuu sen nenän edestä. Ja joka iltapäivä sama "Ruokaa heti tänne"-naukuminen saattelee väsyneen työmiehen takaisin kotiin. Mutta vaikka tuon naukumisen takana kenties enemmän onkin ajatus siitä, että ruokaa olisi kiva saada, on se silti melkoisen mukavaa, kun pojat tulevat ovelle vastaan. Ja yksi lähes jokapäiväinen toteamus on se, että matot on taas rullattu telminnän tuoksinassa.

Eemeli nauttii kylpylälomasta.

Lähipäivinä pitäisi (yrittää) madottaa molemmat kissat. Saa nähdä kuinka siinä käy. Ylihuominen tuo poikien elämään uuden ihmisen, kun äitini, joka on aivan hulluna kissoihin hänkin, tulee kylään. Se tietää pojille julmetusti silittelyä ja rapsutuksia.

Uusia harrastuksia

Eemeli on viime päivinä kovasti antanut merkkejä siitä, että ulkonakin ois kiva käväistä. Tahvo on tyytynyt lähinnä seuraamaan vierestä veljensä mielenilmaisua. No, ajattelin, että mennään nyt alkuun kurkkaamaan parveketta, joka viime päivien suojasään johdosta on lähes lumeton. Ajattelin varmuuden vuoksi laittaa pojile valjaat, mutta en osannutkaan laittaa niitä kissoille päälle, joten mentiin ilman niitä. Ja matkaan lähti itse asiassa vain Eemeli, vaikka Tahvoakin yritin huhuilla mukaan.


Parvekkeella oli kovasti tutkittavaa eikä pieni lumimääräkään hirmuisesti haitannut. Välillä toki piti räpistellä lumia tassuista. Parvekkeellani on etuseinässä pieni ikkuna, johon Eemeli hyvin ylsi nousemalla takatassuilleen ja siitä olikin kiva katsella maailman menoa. Muutamat autot saivat hieman säikähtämään. Kun tultiin takaisin sisälle, Tahvoa ei löytynyt mistään. On jännä miten aivot alkaa keksiä mitä ihmeellisimpiä asioita tuollaisessa tilanteessa. Ajattelin jo, että se oli huomaamattani livahtanut myös parvekkeelle ja syöksynyt vapauteen (asun siis ekassa kerroksessa ja parveketta ei ole lasitettu tai verkotettu). Tiiviin etsinnän, johon Eemeli ei pahemmin pyynnöistäni huolimatta osallistunut, jälkeen Tahvo löytyi yhdestä eteisen kaapista, jonne se joskus menee lymyilemään. Olin tuonkin kaapin jo tarkistanut, mutten nähtävästi tarpeeksi tarkkaan.

Molemmat pojat tulevat usein työpöydälleni seuraamaan puuhasteluani tietokoneella. Hiiren osoittimen seuraaminen tuntuu olevan mukavaa puuhaa. Oheisessa kuvassa Eemeli tuli antamaan neuvoja jalkapallomanageri pelissä ja totesi tehtyään hyvän työn, että nyt on aika huilata.

Huilaamisesta puheenollen, pedinjako neuvotteluissa on saavutettu kaikkia osapuolia melko hyvin tyydyttävä ratkaisu ja viime yöt on sujuneet kaikilta makeasti untenmailla. Minullekin riittää tilaa, kun pojat joskus intoutuvat nukkumaan tiiviisti lähekkäin, kuten kuvasta näkyy.