Suuri päivä

On taas vierähtänyt turhan pitkä tovi edellisestä kirjoituksesta Tahvon ja Eemelin elämästä, mutta tänään tapahtui jotain kirjoittamisen arvoista.

Molemmat pojat tykkäävät käydä parvekkeella haukkaamassa raitista ilmaa (ja ilmahan on ollut mitä raikkain tässä kesäkuun aikana). Olen ehkä joskus maininnut parvekeviritykseni, jolla estän kissoja hyppäämästä kaiteelle ja siitä vapauteen. Parveketta ei siis ole lasitettu, vaan kaiteeseen on kiinnitetty sellaista muovipäällysteitä metalliverkko, joka korottaa kaiteen sen verran korkeaksi, etteivät pojat yritä kaiteelle hypätä (paitsi Tahvo kerran epäonnistuen). Poikia ei siis voi jättää sinne valvomatta, ihan jo siksi, että parvekkeelle pääsee lintuja yms., kuten tänään sain huomata.

Saalistuksen jälkiä parvekkeella.

Rastasparka toipumassa koettelemuksesta.

Eemeli oli siis parvekkeella ja olin itse tekemässä lähtöä kauppaan. Äitini, joka on kyläilemässä, oli lepäilemässä makkarissa. Yhtäkkiä parvekkeelta kuuluu kolinaa ja kovaa linnun hätääntynyttä piipitystä ja samassa Eemeli juoksee sisälle suussaan räpistelevä rastas. Hirveällä tohinalla aloin hätistää Eemeliä tiputtamaan saaliinsa. Joko tästä hätistelystä johtuen tai siksi, että lintu räpytteli sen suussa voimakkaasti, se päästikin saaliistaan irti, mutta yritti saman tien saada sen uudelleen suuhunsa. Lintu pääsi kuitenkin sujahtamaan tv-tason alle, josta Eemeli ei sitä kovasta yrityksestä huolimatta ylettänyt enää nappamaan. Apuun hälyttämä äitini nappasi kissat makkariin ja minä kaivamaan lintua esille. Lintu löytyikin tason takaa. Hetken luulin sen kuolleen, mutta olikin vain jähmettynyt paikalleen. Eikun hanskat käteen ja lintu takaisin parvekkeelle, jossa se sinällään fyysisesti hyväkuntoisen näköisenä syöksähti nurkkaukseen ja jäi sinne hiljaa kyhjöttämään.

Totesin, että antaa lintuparan hetken olla rauhassa toipumassa järkytyksestä. Kaupassa ollessani äitini soittikin, että lintu oli alkanut hypellä ihan terveen näköisesti ja oli sittemmin ilmeisesti pyrähtänyt lentoon, koska sitä ei enää parvekkeella näkynyt.

Eemeli oli luonnollisesti ihmeissään vapauduttuaan makkarista, että missä se herkullinen lintupaisti oikein on. Yhdessä Tahvon kanssa tutkivat paikkaa, jossa lintu oli sisällä kyhjöttänyt. Linnun kannalta kaikki kääntyi siis parhain päin (ja itseni myös, en tiedä olisiko minusta ollut lintua tappamaan jos se olisi jäänyt kitumaan). Eemeliä kävi toisaalta vähän sääliksi, kun se joutui hienosta saalistaan luopumaan. Pikkuisen olen kuitenkin ylpeä pojastani. Saalistustaidot on näkojään sisäkisulla säilyneet.

Veikko ja Eeva Eemeliä silittämässä.

Päivä jatkui muutenkin jännänä, sillä veljeni tuli perheineen Tampereelta kyläilemään. Perheeseen kuuluvat veljeni ja hänen vaimonsa lisäksi lapset Veikko (5 vuotta) ja Eeva (3 vuotta). Veikosta taitaa jossain vanhassa blogitekstissä olla kuvakin toisen kisun seurassa. Sekä lapset että kissat käyttäytyivät mallikkaasti ja tykästyivät toisiinsa. Eeva vähän aluksi jännitti kisujen kohtaaminen. Yhdessä totuteltiin niihin ensin koskemalla pikkuisen Tahvon hännänpäähän ja pikkuhiljaa ihan jo reippaasti Eevakin silitteli poikia. Veikko sen sijaan nostelikin Eemeliä kuin vanha tekijä. Pojista oli kiva seurata Veikon ja Eevan leikkejä, etenkin sitä, kun Eeva pujotteli helmiä naruun. Narunpätkä oli leluna myös poikain mieleen.

Tässä ihan vaan Tahvo jonain päivänä kiehnäämässä jalan vieressä.

Miltei vuosi ja aina vaan oppii uutta

Parin viikon päästä (23.1.) tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Tahvo ja Eemeli tassuttelivat kotiini ja sydämeeni. Alusta asti tuntui siltä, että pojat olisivat aina olleet luonani. Niin hyvin ja nopeasti ne kotiutuivat. Nyt on todella vaikea kuvitella kotia ilman niitä eikä sellaiseen ole mitään syytäkään.

Olen monella tapaa uudessa tilanteessa. Ensimmäinen kissani Vihtori, joka vain ilmestyi meille eräänä aamuna naapurista ja otti meidät toiseksi kodikseen, oli monella tapaa toki meidän kissamme (tämä oli siis yli 15 vuotta sitten, kun asuin vielä lapsuuden kodissa Lappeenrannassa) sen aikaa kun kyseisessä talossa asuimme. Meidän muuttaessamme se kuitenkin reviiritietoisena jäi entisille kulmilleen "alkuperäisen" omistajan hoiviin (vaikka muutimme vain noin 500 metrin päähän) ja näimme sitä enää satunaisesti. Se siis tavallaan vain teki vierailun elämäämme.

Ensimmäinen ihan "oma" kissani oli Tikru, josta lyhyesti kerroin vuosi sitten blogin ekassa tekstissä. Se tuli ja meni nopeasti. Vaikka se saikin hyvän kodin vielä vajaaksi yhdeksi vuodeksi sen edellisten omistajien jouduttua siitä luopumaan, on monesti tullut mieleen, että ehkä muutos sai vanhuksen luopumaan elämästä. Se ei saanut enää seikkailla vapaana ulkona, vaan joutui sisäkissaksi. Sen ainoan kesänn, jonka se luonani vietti, jälkeen tuntui, että se vain alkoi hiipua pois, menetti mielenkiinnon elämään. Tikrun tuhkat ripoteltiin Lappeenrantaan metsäiseen rinteeseen lähelle äitini lapsuuden kotia kiven juureen paikkaan, johon äitini lapsuudessa myös haudattiin kuolleet lemmikit.

Mutta nyt olen siis tilanteessa, jossa minulla on kaksi tervettä, aktiivista, leikkisää ja elämää pursuavaa kissaa, joiden kanssa toivon ja oletan viettäväni monen monetuista vuotta. Koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu ja kissojen sairastuminen on aina mahdollista, mutta sellaisista on turha ennakkoon murehtia. Välillä tuntuu hassulta ajatella, että pojat voivat hyvinkin olla luonani, kun itse lähestyn 50 vuotta (ja se tuntuu näin viikon vajaat 34-vuotiaasta todella kaukaiselta).

Lyhyesti vielä poikien nykykuulumisista. Äitini oli taas pari päivää poikia hoitamassa, kun olin Tampereella veljen perheen luona) ja teki mahtavan löydön. Hän osti kokeeksi Gourmet Perle -merkkisiä ruokia ja laittoi niitä pojille kuppiin. Äimistys oli melkoinen, kun ruoka katosi kupeista nopeammin kun ehti kissaa sanoa. Olin itsekin joskus katsellut ko. ruokia kaupassa, mutten syystä tai toisesta koskaan ollut niitä ostanut. Ovathan ne hieman kalliimpia, kuin keskiverto ruuat, mutta toisaalta poikien aiempi lemppari (joka ei sekään maistunut niin hyvin kuin nämä Perlet) Sheban fileet (sellaisessa metallisessa kipossa) on vielä kalliimpaa. Olen ostanut näitä Perle-annospusseja siitä lähtien ja joka ruokailulla on sama homma: kuppi tyhjenee hetkessä ja lisää menisi vaikka kuinka paljon. Kiitos tästäkin äidille.

Ettei vaan jäis pelkäksi tekstiksi, niin tässä vähän vanha kuva Tahvosta tutkailemassa menoa pihalla.

Joulunodotusta ja kuulumisia

Edellisestä kirjoituksesta on taas päässy vierähtämään aikaa, joten päivitetääs kuulumiset. Pojat voi mainiosti, Tahvo tosin nukkuu hieman enemmän kuin aiemmin. Tai siltä se ainakin tuntuu. Se on tosin myös vaihtanut torkkupaikkansa näkyvämmälle paikalle kiipeilytelineen ylimmälle tasolle, joten voi olla että olen vain kiinnittänyt enemmän asiaan huomiota. Ja toisaalta onhan talvitulossa ja kenties Tahvon elimistökin on mennyt hieman talvivaihteelle. Tahvo on tykästynyt myös nojatuolin selkänojan päällä patsastelusta. Parvekkeelle en ole poikia enää päästänyt, kun on jo niin kylmä ulkona. Äitini oli tosin käymässä viime viikonloppuna ja kävi poikien kanssa myös parvekkeella. Pojat oli oikeastaan unohtaneet koko parvekkeen, mutta vinkuvat nyt taas sinne, kun pääsivät ulkoilman makuun.




Äitini askarteli täällä käydessään hieman joulukortteja ja tietysti pojat ottivat osaa askarteluun pitäen mm. huolta siitä, että tärkeät kartongit ym. paperit eivät lennä tuulen mukana ja asettuivat makaamaan niiden päälle. Myös erilaiset narut ja langanpätkät piti tietysti tarkastaa. Sama meno jatkui kun tänään paketoin joululahjoja.

Tämän päivän urakkana oli saada aikaan jouluisa kuva pojista joulukortteja varten. Voin vain sanoa, että ymmärrän nyt täysin sen, miksi elokuva-alalla sanotaan, että ei pitäisi koskaan työskennellä lasten tai eläinten kanssa. Pelksätään valaistus teki hommasta vaikeaa ja kun sen sain kuntoon oli jompi kumpi pojista aina liikkeessä ja poistumassa kuvasta. Ohessa muutama otos kuvaussessiosta.
oli muuten jättänyt tiistaina lähtiessään pojille kaksi komeaa pakettia

Tikru rentona.

Marraskuussa tuli kolme vuotta täyteen edellisen kissani kuolemasta. Tikruhan eli luonani alle vuoden, vaikka ikää sillä oli kuollessaan jo yli 16 vuotta. Tajusin tässä yhtenä päivänä, että Tahvo ja Eemeli on olleet luonani nyt jo pidempään kuin Tikru oli. Sekä Tikru että T&E tulivat tammikuun loppupuolella ja Tikru tosiaan eli vain marraskuuhun. Tässä Tikrun muistoksi pari kuvaa siitäkin.

Tikrun kanssa ajatusten vaihtoa.

Tikrun suuri päivä. Sisälle lentänyttä talitinttiä jahdattiin oikeen urakalla. Kun sain päästettyä lintu-polon ulos, oli Tikrun naamalla sellanen ilme, ettei pettymyksestä ollut kahta sanaa.

Kaikille Tahvon ja Eemelin ym. kissojen kavereille ja tietysti kissoillekin oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

ps. Pahoittelut jos blogin asettelu on outo ja huono. Tää bloggerin systeemi on aika surkee, ainakin mitä tulee kuvien lisäämiseen tekstiin.

Kesän kuulumiset

Kesä alkaa olla ohi, mutta onneksi säät vielä sallivat (varmaan melko pitkäänkin) poikien parvekeulkoilun. Olin pitkin kevättä ja kesää suunnitellut parvekkeelle melkoista verkkorakennelmaa, joka mahdollistaisi Tahvon ja Eemelin ulkoiluhetket parvekkeella. Oli sen verran monimutkaiset suunnitelmat, että valmista ei tahtonut tulla, joten ollessaan vajaan viikon poikia hoitamassa lomani aikana äitini tarttui toimeen ja väsäsi parvekkeelle huomattavasti kevyemmän ratkaisun aitaverkosta. Nyt on pojat saaneet kulkea vapaasti parvekkeelle. Tahvp tosin piti pariin kertaan hakea pihan puolelta, kun ei alkuun tajuttu peittää parvekkeen kulmissa olevia aukkoja (kyseessä on siis ensimmäisen kerroksen parveke, jonka lattian ja maan välissä on vain parikymmenttä senttiä rakoa). Ensin peitettiin isompi reikä ja ajateltiin, että ei se tuosta pienemmästä mahdu menemään ja kohta sitten peitettiin se pienempikin reikä, kun kyllä vaan mahtu siitäkin. Kauas se ei päässyt karkaamaan, vaan kyyhötti pelokkaana parvekkeen alla ja toisella kertaa tuli jopa reiän kautta takaisin ennen kuin ehdin pihalle sitä noutamaan. Nyt pääsevät lähes päivittäin ulkoilemaan. Kova olisi hinku päästä parveketta pidemmällekin, vaikka selvästi aiemmat kokemukset on osottanu, että pupu menee aika äkkiä pöksyyn. Kovasti naukuvat ja katselevat kaihoisasti parvekkeen kaidetta.

Ruoka maistuu pojille nykyään vähän turhankin hyvin. Ovat molemmat vähän lihonneet siitä, kun alkuvuodesta luokseni tulivat. Ihan sutjakassa kunnossa ovat edelleen, mutta pitänee talven lähestyessä kiinnittää huomiota asiaan, kun aktiivisuus ehkä vähän vielä pienenee ja kilot näin muodoin kertyvät helpommin (niin kuin isukillekin).

Ulkoilun lisäksi kesä on tuonut muitakin harrastuksia. Ajoittain jopa jokailtaiseksi yltynyt ötökkäjahti on antanut tavaroille kyytiä vaikka saalis onkin jäänyt vähäiseksi. Siinä ei paljoa pöydillä olevista tavaroista, digibokseista ym. välitetä, kun kärpäsen tai muun pörriäisen perään syöksytään. Saalis on tosiaan jäänyt melko vähäiseksi. Eemelillä erityisesti on ollut tähtäysongelmia. Eemelillä ilmeisesti on toisessa silmässä vähän näköongelmia (ilm. kaihi) ja ajattelin, että lienee tuo stereonäkö vähän heikentynyt. Eemeli tosin on saanut suurimman saaliin, tosin allekirjoittaneen avustuksella. Eräänä iltana hermostuin keittiössä räpistelleeseen vaaksiaiseen (se on se sellainen hyttysen näköinen, mutta monin kerroin suurempi ötökkä, joka ei pistä) ja huitaisin sitä lehdellä, jolloin se putosi lattialle suoraan Eemelin eteen ja niin lähietäisyydeltä saalis oli varma.

Kesä ja kärpäset...

Eemeli ottaa rennosti omalla "oksallaan".

Tässä ehti vierähtää melkoinen tovi edellisestä kirjoituksesta. Loppukevät oli kiireinen ja toisaalta Tahvon ja Eemelin elämä soljui eteenpäin ilman ihmeempiä sattumuksia. Molemmat voivat oikein hyvin ja sopivan paksusti. Loppukevään ja alkukesän suurin mullistus poikien elämässä oli toukokuun lopulla, kun molemmat pääsivät ulkoilemaan valjaissa. Äitini Leila tuli Lappeenrannasta kylään ja päätimme laittaa pojat valjaisiin ja mennä läheiseen puistikkoon katsomaan, mitä kissit tuumaisivat tuoreesta nurmikosta tassujen alla. Valjaiden pukeminen niihin tottumattomille oli hieman hankalaa, mutta yllättävän kiltisti molemmat antoivat ne pukea. Näyttivät toki olemuksellaan, että vähän vaivautunut olo niistä tuli.

Tukea ja turvaa "mummin" sylissä.

Nappasimme kissat syliin, sillä molemmat tuntuivat hetkessä unohtaneen kävelytaitonsa, ja kannoimme heidät puistoon. Hännät koipien välissä ne yrittivät sisäistää tapahtunutta ja hakivat turvaa toisistaan ja minusta ja äidistäni. Tahvo suorastaan hinkui päästä äitini syliin. Yllättäen kissoista nuorempi eli Tahvo rohkaistui ensin tutkiskelemaan ympäristöään. Puiston läpi virtaava oja tuntui erityisesti kiinnostavan. Lähistöllä ääntelevät linnut taas näyttivät enemmänkin pelottavan, kuin kiinnostavan. Hauskaa sinällään, kun miettii kuinka polleana molemmat aina ikkunasta katselevat lintuja naamallaan ilme, josta voisi kuvitella heidän nappaavan vaikka merikotkan suuhunsa, jos vain tilaisuus tulisi.

Hiljalleen alkoi Eemelikin lämmetä ulkoilun ihanuudelle ja tutkiskella nurmikkoa ja läheisiä pensaita kasvavalla kiinnostuksella. Ulkoilu sai kuitenkin yllättävän ja hiukan ikävän lopun, kun Eemelillä ilmeisesti pamahti jokin stressitaso täyteen ja se alkoi yhtäkkiä sähistä Tahvolle hampaat irvessä, kun Tahvo tuli sitä nuuhkimaan. Kissaparka li varmaankin saanut liikaa uusia ärsykkeitä yhdelle kertaa ja reagoi näin stressaavaan tilanteeseen. Äitini nappasi Tahvon kainaloon ja minä jäin Eemelin kanssa rauhoittumaan ulos ja kannoin hänet hetken päästä kotiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja Eemelikin oli loppuillan ihan oma itsensä. Molemmat olivat tosin poikkeuksellisen väsähtäneitä kokemuksen jälkeen.

Tahvo, meidän perheen joogi, näyttää taitojaan.

Kissain maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Nyt kun yhteiseloa Tahvon ja Eemelin kanssa on takana kolmisen kuukautta (Ei muuten uskoisi, että vasta niin vähän. Tuntuu kuin ne olis aina asuneet luonani), on aika listata poikien omituisimmat tavat.

1. Tahvo ja muovipussit. Jos keittiön pöydälle jää leipäpussi tai esim. kauppakassi on vielä purkamatta keittiön lattialla, ilmaantuu Tahvo usein paikalle ja alkaa nuoleskella muovipussia. Olen kuullut samasta käyttäytymisestä jollain muullakin kissalla. Pussista tuskin kauheasti mitään haitallista irtoaa, mutta pyrin laittamaan pussit Tahvolta piiloon.

2. Eemeli ja suihku. Kun menen suihkuun tulee Eemeli lähes aina istuskelemaan vessanpöntön kannelle. Kun sammutan suihkun ja alan kuivaamaan itseäni, hyppää Eemeli märälle lattialle ja alkaa lipittää vettä lattialta (vaikka sillä on siis raikasta vettä keittiössä koko ajan saatavilla). Joskus, mm. tänään, se myös kellahtaa kyljelleen lattiakaivon päälle ja kiehnää itseään siinä (SIIS MÄRÄLLÄ LATTIALLA?!?).

3. Tahvo & Eemeli ja porkkanapussi. Ostan silloin tällöin naposteltavaksi valmiiksi kuorittuja pikkuporkkanoita. Muutamaan kertaan olen heittänyt pussin sängyn päälle aikeissa mennä löhöilemään ja katsomaan telkkaria porkkanoita napostellen. Eipä aikaakaan, kun pojat ovat hypänneet sängylle ja kieriskelevät aivan ekstaasissa porkkanapussin päällä, melkein kuin se sisältäisi kissanminttua. Millään muilla tuotteilla näin ei ole käynyt.

4. Tahvo ja ruokakuppi. Kun laitan pojille kosteaa ruokaa, laitan sen usein kaksiosaiseen kuppiin, josta molemmat saavat syötyä. Tahvo on aina ensimmäisenä kupilla ja aloittaa syömään. Kun Eemeli tulee paikalle ja on aloittamassa ruokailua, tunkee Tahvo päänsä kupin toiseen osaan ja alkaa syödä siitä. Tahvo-hyvä, SE ON SAMAA RUOKAA KUIN SIINÄ TOISESSA KUPISSA!

5. Tahvo ja veljen peseminen. Tahvo on ajoittain kovin innokas pesemään veljeään, Eemeli ei niin innokas, mutta joskus sekin tekee vastapalveluksen. Tässä ei ehkä mitään ihmeellistä, mutta…Mikä ihme saa kissan havahtumaan keskellä yötä täydestä unesta ja aloittamaan veljen turkin pesemisen? En tajua.

Tässä muutamia omituisuuksia. Varmasti muita tulee vielä ilmi vuosien varrella.

.

Kevättä ilmassa

Hetkeen ei ole blogiin tullut kirjoiteltua. Toisaalta siksi, että on ollut kiirettä ja toisaalta poikien suhteen ei ole ollut mitään erityistä, vaan arki on rullannut omalla painollaan.

Viime aikoina on vilske parvekkeen ovella lisääntynyt ja äänenpainoista on ehkä pääteltävissä että kevät on koittanut. Sen verran painokkaita vaatimuksia ulospääsystä on molemmilta tullut. Tahvokin on rohkaistunut tulemaan ulkoilemaan ja on itse asiassa viime kertoina aiheuttanut enemmän toimenpiteitä parvekkeella. Se kun on alkanut hinkuamaan kaiteelle, jopa veljeään enemmän. Onneksi se tottelee hyvin hätistelyä eikä toistaiseksi ole vielä kaiteelle asti päässyt. Itselläni on kovasti suunnittelu päällä sen suhteen, että saisin kesäksi parvekkeen suojattua verkolla tms. Hankalaksi tilanteen tekee se, että parvekkeella on kolme seinustaa avoimena ja se on muutenkin aika iso. Ja toisaalta koko parvekkeen peittäminen verkolla ei oikein houkuttelisi. Toisaalta muulla tapaa parveketta ei taida täysin kissaturvalliseksi saada. Lasitus olisi tietysti ihanteellinen ratkaisu, mutta siihen ei vuokranantajani Helsingin kaupunki ole suostunut. Ja kun vuokrasopimukseni on tällä hetkellä määräaikainen, ei oikein omaakaan rahaa haluaisi lasituksenn laittaa.

Kuva: Ville Kivimäki.

Tahvo ja Eemeli saivat uuden lapsikaverin jokin aika sitten, kun veljeni oli poikansa kanssa kylässä. Veikko-poika (kohta 4-v.) tykästyi kovasti poikiin ja taisivat pojatkin tykätä Veikosta, hän kun osasi niin mallikkaasti heitä silittää. Ja taisivat ottaa osaa Veikon leikkeihinkin. Ainakin eräässä vaiheessa Veikko ajeli leikkiautoilla matolla ja toinen kissoista istui keskellä mattoa tarkasti seuraamassa. Vielä ei ihan oppinut Veikko veljeksiä erottamaan toisistaan, vaan kyseli moneen kertaan "Kumpi kisu tämä on?". Tahvo ja Eemeli on molemmat onneksi rauhallisia ja sopivat siksi saman katon alle lapsen kanssa. Toivottavasti kesällä pojat tapaavat Veikon pikkusiskon Eevankin.