Olen monella tapaa uudessa tilanteessa. Ensimmäinen kissani Vihtori, joka vain ilmestyi meille eräänä aamuna naapurista ja otti meidät toiseksi kodikseen, oli monella tapaa toki meidän kissamme (tämä oli siis yli 15 vuotta sitten, kun asuin vielä lapsuuden kodissa Lappeenrannassa) sen aikaa kun kyseisessä talossa asuimme. Meidän muuttaessamme se kuitenkin reviiritietoisena jäi entisille kulmilleen "alkuperäisen" omistajan hoiviin (vaikka muutimme vain noin 500 metrin päähän) ja näimme sitä enää satunaisesti. Se siis tavallaan vain teki vierailun elämäämme.
Ensimmäinen ihan "oma" kissani oli Tikru, josta lyhyesti kerroin vuosi sitten blogin ekassa tekstissä. Se tuli ja meni nopeasti. Vaikka se saikin hyvän kodin vielä vajaaksi yhdeksi vuodeksi sen edellisten omistajien jouduttua siitä luopumaan, on monesti tullut mieleen, että ehkä muutos sai vanhuksen luopumaan elämästä. Se ei saanut enää seikkailla vapaana ulkona, vaan joutui sisäkissaksi. Sen ainoan kesänn, jonka se luonani vietti, jälkeen tuntui, että se vain alkoi hiipua pois, menetti mielenkiinnon elämään. Tikrun tuhkat ripoteltiin Lappeenrantaan metsäiseen rinteeseen lähelle äitini lapsuuden kotia kiven juureen paikkaan, johon äitini lapsuudessa myös haudattiin kuolleet lemmikit.
Mutta nyt olen siis tilanteessa, jossa minulla on kaksi tervettä, aktiivista, leikkisää ja elämää pursuavaa kissaa, joiden kanssa toivon ja oletan viettäväni monen monetuista vuotta. Koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu ja kissojen sairastuminen on aina mahdollista, mutta sellaisista on turha ennakkoon murehtia. Välillä tuntuu hassulta ajatella, että pojat voivat hyvinkin olla luonani, kun itse lähestyn 50 vuotta (ja se tuntuu näin viikon vajaat 34-vuotiaasta todella kaukaiselta).
Lyhyesti vielä poikien nykykuulumisista. Äitini oli taas pari päivää poikia hoitamassa, kun olin Tampereella veljen perheen luona) ja teki mahtavan löydön. Hän osti kokeeksi Gourmet Perle -merkkisiä ruokia ja laittoi niitä pojille kuppiin. Äimistys oli melkoinen, kun ruoka katosi kupeista nopeammin kun ehti kissaa sanoa. Olin itsekin joskus katsellut ko. ruokia kaupassa, mutten syystä tai toisesta koskaan ollut niitä ostanut. Ovathan ne hieman kalliimpia, kuin keskiverto ruuat, mutta toisaalta poikien aiempi lemppari (joka ei sekään maistunut niin hyvin kuin nämä Perlet) Sheban fileet (sellaisessa metallisessa kipossa) on vielä kalliimpaa. Olen ostanut näitä Perle-annospusseja siitä lähtien ja joka ruokailulla on sama homma: kuppi tyhjenee hetkessä ja lisää menisi vaikka kuinka paljon. Kiitos tästäkin äidille.
 |
| Ettei vaan jäis pelkäksi tekstiksi, niin tässä vähän vanha kuva Tahvosta tutkailemassa menoa pihalla. |
